Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

Tänne sitten roolipelaukset. Muistinvirkistykseksi peliohjeet löytyvät täältä.

Mukavia pelihetkiä!

Chat on avoin kaikille, niin pelaajille kuin vierailijoillekin, kunhan käytöstavat ja järkevä kielenkäyttö muistetaan.

 1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Julien Gibson

05.05.2019 16:56
Bussi pysähtyi kohdallemme ja avasi ovensa. Tervehdin kuljettajaa, selasin silmilläni vapaita paikkoja bussin perältä.

Nimi: Malluuw

07.04.2019 23:29
Raviol Stronghill

"Mutta kai te tunnette ne? Voitteko kuvailla niitä minulle? Tuntuvatko ne teistä kauniille?" Kyselin ja tutkailin Iskariotia kohti.
"Minusta teidän kasvonne ovat todella kauniit." Kerroin hymyillen ja annoin toisen tuntea kasvoiltani pienet hymykuoppani.

Nimi: Akit4

26.03.2019 18:06
Uska Deepwing

"Ei pelota", vakuuttelin itsevarmasti virne kasvoillani. Itsevarmuus kuitenkin pyyhkiytyi vilkaistessani lähestyvää bussia. Vilkaisin ylös nousevaa Julienia ja esimerkkiä ottaen nousin itsekin. Linja-auto pysähtyi eteemme.


Iskariot Valoqor

"Joo", sanoin hymyillen Raviolin ensimmäiseen kysymykseen ja hellästi koskettelin tuon kasvoja.
"Minä... olen pahoillani, mutta en näe kasvojanne", kerroin, kun poika kysyi, olivatko hänen kasvonsa kauniit.

Nimi: Julien Gibson

24.03.2019 19:39
Käännyin katsomaan Uskaa hymyillen. "Mukava kuulla ja jos ikinä pelottaa tai ahdistaa liika niin sano vain minulle." tokaisin. "sieltä se tulee." käänsin katseeni tielle, bussi lähestyi. Nousin ylös pysäyttämään sen käsimerkillä.

Nimi: Malluuw

20.03.2019 01:17
Raviol Stronghill

"En..mutta eikö teistäkin ole hyvä tietää että minullakin on sellaiset" Kysyin innostuen.
"Minullakin on kasvot.. Miltä ne tuntuvat? Ovatko ne kauniit?" Kyselin ja tutkin Iskariotia alkaen miettiä olisiko kasvoni samanlaiset kuin tuon.

Nimi: Akit4

18.03.2019 12:50
Iskariot Valoqor

Katsoin yllättyneenä Raviolia ja sivelin hellästi tuon kasvoja. Nyökkäsin.
"Joo, tunnen", kerroin.
"Ettekö ole tunteneet niitä koskaan ennen?" kysyin sitten hämmästellen ja kevyesti kulmiani kurtistaen.


Uska Deepwing

Istuin Julienin vierelle bussipysäkillä ja katsoin virnistäen, kuinka hengitykseni höyrystyi ilmaan.
"Tiedätkö, taidan alkaa pikkuhiljaa jo tottua bussilla kulkemiseen", totesin häntääni heilauttaen. Muistin nimittäin edelleen, miten pelottavalta liikkuvan kulkuneuvon kyytiin nouseminen oli ollut ensimmäisellä kerrallani, mutta juuri nyt en tuntunut enää jännittävän sitä juuri ollenkaan. Julien oli onnistunut siedättämään minut siihen melko hyvin siis.

Nimi: Julien Gibson

24.02.2019 18:59
En ollut varmaan koskaan elämässäni hymyillyt näin paljon mitä uskan seurassa. Päästyämme bussi pysäkille istahdin penkille nostaen kädet niskani taa mietteleääni. Tätäkö se onni tosiaan on.

Nimi: Sinisilmä

24.02.2019 14:28
Mihkkal Joan

Poikien kuittailu ei juuri haitannut minua, sillä he olivat oikeassa. Olin itse tutkinut asiaa paljonkin. Meinaan, minulla on kokonainen kirjahylly täynnä samasta aiheesta, samasta ihmisestä, vain koska tiedän jo valmiiksi liikaa.

Minua kuitenkin yllätti syvästi Christianin tieto asiasta. Se oli saanut minut nostamaan katseeni poikaan, ainakin tällä kertaa niin, että todella katsoin häntä silmiin kuin puhuin.
"Totta. Niin tapahtui muutama vuosi sitten. En olisi uskonut, että sinäkin olisit kiinnostunut asiasta", nyt katseeni oli lähes innokas.
Nostin kirjan kädestäni pöydälle.
"Ja mitä sinun sanoihisi tulee, olen oikeastaan jopa tutkinut asiaa. Meinaan, ihminen ei kykenisi murhaamaan niin montaa ihmistä joutumatta huomatuksi. Vähintään valvontakamerat olisivat napanneet hänet jostakin, mutta mitään ei ole koskaan löytynyt. Murhaajan on pitänyt pystyä liikkumaan paikasta toiseen jonkin muun, kuin oven kautta. Ihmiset eivät ole niin viisaita, mutta jos sitä miettii, kyseinen murhaaja kuulostaa pakostikin siltä, että hän omaa yliluonnollisia voimia. Aiheesta on myös kirjoitettu muita kirjoja, jotka kaikki epäilevät eri asioita. Itse olen päässyt tiettyyn johtopäätökseen, että kyseinen murhaaja on mies. Hänen kaikki uhrinsa ovat naisia, kauniita naisia. Ja olen aika varmasti selvittänyt, että hän on lajiltaan ver-", pysäytin äkkiä innokkaan pulinani.

Jos kertoisin veridemonin olemassaolosta, olisin vaarassa. Veridemonit ovat harvinaisia, sitäkin enemmän metsästettyjä. 1500-luvusta lähtien joka ikinen veridemoni on joko metsästetty tai tapettu.
Vaara ei piile siinä, että he ovat demoneja. Vaara piilee siinä, kuinka voimakkaita heistä tulee, mikäli he juovat verta. Siksi se on merkitty punaiselle listalle.
Täälläkin kuljen salanimellä vampyyrinpuolikas. Se on helppo vertauskuva, tai no me olemme helppoja vertauskuvia alalajiimme.

"Mitä tapahtui? Tajusiko Sherlock teoriassaan virheen?" yksi heistä kysyi.
Nousin salamana ylös hätkäyttäen vierelläni olevan pojan melkein tuoliltaan.
"Unohtakaa mitä äsken olin sanomassa", pudistin päätäni.
Älä sekaannu ihmisiin.
Tungin kirjan reppuuni ja heilautin sen vasemmalle olalleni. Mitään sanomatta lähdin kävelemään ruokalan ovea kohti.
"Mikä sille tuli?" kuulin jonkun kysyvän.
Älä sekaannu ihmisiin.
Avasin ruokalan oven ja astuin ulos. Välittömästi sen jälkeen kurotin ottamaan seinästä tukea.

Selitin liikaa.

Äkkiä kaikki ympärilläni vain katosi. Maa altani hävisi. Leijuin olemattomuuden keskellä, jossa yksikään valo ei valaissut.
Oranssit, kissamaiset silmät ilmestyivät pimeyteen, katsoivat minuun ilmeettömästi.

Äkkiä käytävä oli jälleen edessäni. Olin valunut istumaan seinän viereen ja hengitin raskaasti. Käteni puremahaava vuosi jälleen.
Minut oltiin löydetty.
Ei, hän oli löytänyt minut.

Ruokalan ovi takanani aukesi. Se havahdutti minut unesta ja nousin välittömästi takaisin seisomaan piilottaen verta vuotavan käteni mustan hupparini sisälle. Se näytti vain märältä.

Minun pitäisi päästä pois päärakennuksesta. Jonnekin missä oli rauhallista, jotta voisin keskittyä jälleen. Pupillini kuitenkin muuttivat muotoaan hallitsemattomasti. Ne olivat viirut.
Miksi minä reagoin näin? Minulla ei ollut lainkaan ongelmia pidätellä kykyjäni. Miksi nyt?

Nimi: Daemon

24.02.2019 13:59
Christian Gauthier

Niin kuin Christian arvelikin, Mihkkal ei aikonut sanoa sanaakaan paitsi jos asia koski häntä. Poika oli ottanut esille repustaan kirjan ja näytti lukevan sitä tyytyväisenä, kun porukka keskusteli keskenään. Christian katsoi poikaa odottavasti, mutta tätä ei edes näyttänyt kiinnostavan. Tämän mieli kuitenkin muuttui, kun yksi Christianin porukan pojista otti kirjan hänen kädestään.

Poika alkoi kyselemään Mihkkalin kirjasta, kun hän selaili sitä lävitse ja ihmetteli tekstiä. ''En tiennyt, että osaat lukea'', Christian sanoi kirjan ottaneelle pojalle ja muut naurahtivat. Poika ei viitsinyt edes vastata, vaan käänteli kirjaa ihmeissään. Mihkkal avasi suunsa ikuisesta hiljaisuudesta ja vastasi pojan kysymykseen kirjasta. Tämän jälkeen hän alkoi selittämään kirjan juonta ja omia ajatuksiaan, joka tuli täysin yllätyksenä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tämä uusi poika oikeasti puhua kunnolla. Kun Mihkkal oli tämän selittänyt, kirjan ottanut poika katsoi häntä vähän ihmeissään niin kuin muut pöydän pojat.

''Hah'', naurahti joku ryhmän pojista: ''Että sarjamurhaajako? Meidän kaltaisemme? Ei kai!'' Pari muuta poikaa liittyivät nauruun. ''Oikeen kunnon Sherlock tämäkin on. Kävitkö itse tutukimassa?'' hän jatkoi ja virnisti. Ennen kuin poika ehti sanoa mitään muuta, Christian tuli väliin: ''Niin mutta pari vuotta sitten kymmenen ihmistä tapettiin samalla alueella kuukauden sisällä. Ruumiiden osia löytyi heidän omien kotiensa sisältä ja niillä joilla oli vielä kaula tallella, oli purtu kurkkuun. Tästä epäillään samaa henkilöä - tai otusta.'' Christian käänsi katseensa kohti Mihkkalia, joka oli taas kirjansa kimpussa.

Nimi: Sinisilmä

24.02.2019 13:26
Mihkkal Joan

Kuten olin arvellutkin, Christianin ystävät olivat puheliaita. Suljin korvani lähes heti heidän valitukseltaan ja terveellä kädelläni kaivoin repustani pientä kirjaa. Se oli kuitenkin vaikeaa, kun ei voinut pitää reppua samaan aikaan paikoillaan.

Kun sain otteen kirjasta, katseeni kiinnittyi Christianin eteen heitettyyn pussiin. Aloin kuunnella keskustelua tarkemmin, mutta käänsin katseeni kuitenkin repusta otettuun kirjaan. Tilanne vaikutti kireältä. Christian ei ollut selvästi tyytyväinen poikaan. Poika väitti vastaan.
'Laitonta'.
Olivatko he sotkeutuneet johonkin?
Puristin kirjaa kädessäni. Minulla ei olisi varaa olla ihmisten kanssa, jotka tekivät laittomuuksia. Jos minut potkittaisiin koulusta, äitini varmasti kääntäisi minulle selkänsä. Enkä todellakaan halunnut etsiä isääni.

Kireä tilanne laukesi, kun poika hiljentyi Christianin painostuksen alla. Ei siitä ollut epäilystäkään, Christian oli selvästi joku, jota he pelkäsivät.
Keitä pelätään? Niitä, jotka ovat voimakkaita. Christian oli joku, joka oli voimakas, vaikutusvaltainen ja mahdollisesti..
Jos saisin vain yhden kunnon nuuhkaisun. Mutta nyt se näyttäisi vain erittäin häiritsevältä.
Huomaamattomasti vedin syvään henkeä. Kyllä minä tiesin, mikä hän oli.

Nostin kirjan eteeni ja avasin sen siitä luvusta, johon sen jätinkin. Kirja kertoo demonien historiasta, pääosin yhden tietyn demonin historiasta. Tai ei kukaan tiennyt hänen olevan demoni, mutta minä tiesin. Kirja alunperin oltiin kirjoitettu lukuisien samankaltaisten murhien pohjalta. Se on oopus, joka yrittää selvittää kuka syyllinen on. Vain minä tiedän hänen nimensä.
En kuitenkaan lue tätä hänen takiaan, vaan itseni. Haluan tietää läpikotaisin mikä minä olen.

Sivusilmällä huomasin Christianin katseen itsessäni. Pitäisikö minunkin katsoa? Ehkä ei. Jos sulkisin itseni sisälle kirjaan, selviäisin tästä tilanteesta luultavasti vain istumalla, kunnes he lähtisivät omille teilleen.
"Hei, mitäs luet?" toisella puolellani istuva poika kiinnitti huomiota kirjaani.
Nostin katseeni, mutta samalla hän jo ojensi kätensä ottaen kirjan haparosta otteestani. Kirjanmerkkini katosi välittömästi.
Sinne meni viikkojen urakka.
"Sarjamurhaajan jäljillä? Dekkareitako luet?" poika käänteli kirjaa kulmat kurtussa.
"Ei se ole dekkari", äkkiä suuni ei tuntunut olevan tukossa.
Ensimmäistä kertaa pystyin kertomaan jostakin, josta tiesin todella paljon.
"Se kertoo eräästä tosielämän sarjamurhaajasta, joka on tähän päivään asti säilynyt nimettömänä. Muistaakseni hän teki viimeisimmän iskunsa vuosi sitten tappaen tytön nimeltä Annie Wenshon. En mene yksityiskohtiin, niin en vie ruokahaluanne, mutta kukaan ei ole nähnyt yhtä raakoja murhia. Poliisilla on kauheat paineet saada rikollinen kiinni, mutta kyseistä henkilöä ei voida tunnistaa edes sormenjäljistä", ojensin vasemman käteni ottaakseni kirjan takaisin.
"Itse epäilen syyllisen olevan joku meidän kaltaisemme", sanoin päättäväisesti.
Poika katsoi minua hieman hämillään, kuin hän ei olisi lainkaan olettanut minun tekevän sitä, minkä juuri tein. Selittävän pitkän litanian siitä, mitä kirja sisälsi.
Poika antoi kirjan takaisin ja aloin selata sivujen seasta sitä aukeamaa, mihin jäin.

Nimi: Daemon

24.02.2019 12:46
Christian Gauthier

Christian istuuntui neljän pojan viereen leveästi. Lähimmät pojat väistivät hieman ja antoivat hänelle tilaa, kun hän 'valoitti' itselleen oman osansa pöytää. Samalla hän viittoi Mihkkalin istumaan heidän viereensä, vaikka poika vaikutti hieman epävarmalta ideasta. Tämä kuitenkin käveli ryhmän viereen ja istui alas.

''Ei helvetti kun se yksi laverteli rehtorille'', sanoi yksi ryhmän pojista ärtyneesti ja jatkoi: ''Kävin vaan kaupassa, en mitään muuta.'' Tämä poika oli poistunut kesken koulunpäivän tunnilta ja lähtenyt salaa kaupungille kavereidensa kanssa. Joku tunnilla olleista pojista oli huomannut ja kertonut siitä opettajalle, joka taas kertoi rehtorille. ''Viisi tuntia jälki-istuntoa. VIISI'', jatkoi poika valittamistaan, kun muut nauroivat. ''No ei ollut eka kerta. Oma vika'', vastasi toinen.

''Mutta niin, millon saat sen uuden auton Christian?'' kysyi joku ja käänsi katseensa taas Christianiin. ''No ei siihen kauaa mene. En varmaan kuitenkaan saa sitä kouluun tuoda'', hän vastasi. ''Älä viitti. Kerrankin toit sen uuden mopon eikä sun isäs huomannu mitään.'' Christian hymähti vastaukseksi ja asetti kyynerpäänsä pyödälle, johon hän sitten nojasi.

''Ainiin sulle piti antaa tää'', sanoi taas toinen ja heitti hänen eteensä pussin. ''Se on kuivattua niin ei sotke mitään.'' Christian kaivoi taskustaan lompakon ja antoi siitä parikymmentä euroa pojalle. ''Eiks me sovittu kolmestakympistä?'' poika kysyi johon Christian vastasi: ''Sulla oli viikkoa aikaa hankkia se, mutta sulla meni kolme. Tarvitsin tätä jo monta päivää sitten ja jouduin itse ongelmiin.''
''No en mä sille voi mitään, että noita ei saa kuin vaan yhestä paikasta ja sekin on laitonta'', vastasi vuorostaan poika. Christian naksautti niskaansa ja hänen ilmeensä vakavoitui, kun hän nojautui eteenpäin: ''Kolme viikkoa.'' Ryhmän muut pojat alkoivat tuijottamaan Christiania vastaan puhuvaa henkilöä, joka kuitenkin tajusi tilanteen ja päätti hiljetä.

Christian nojautui takaisin taakse ja käänsi katseensa luultavasti koko ajan hiljaa olleeseen Mihkkaliin pienellä hymyllä, mutta myös kulmakarvan nostolla.

Nimi: Mihkkal Joan

24.02.2019 11:45
Christian selvästi oletti minun seuraavan häntä ruokalaan. Sen ainakin päättelin hänen johtajamaisesta kävelytavastaan. Tuskin olisi viisasta olla seuraamatta, jos hän oli kerta odottanutkin minua.

Hiljainen kävely käytäviä pitkin teki oloni epämukavaksi. Hetken sitä kesti, kunnes selvästi pääsimme ruokalaan. Pöydät olivat täynnä oppilaita, joiden lautaset tyhjentyivät nopeasti. Tuijotin päivän muonaa. Pitikö minun syödä sitä?

Christiania viitottiin jo istumaan. Sivusilmällä vilkaisin kun hän istui alas ystäviensä seuraan. Poika nosti kätensä viittoakseen minuakin pöytään.

Jähmetyin hetkeksi vain paikoilleni. En nähnyt Michaelia ryhmässä, mutta en silti tiennyt kuinka halukas olin istumaan heidän kanssaan. Jokin ohimossani kuitenkin kolkutti, kertoi ettei kieltäytyminen ollut viisasta.
Etten tiennyt vielä kaikkea.

Niin minä varoen kävelin heidän luokseen ja istuin alas. Heitin repun vasemman käteni päältä lattialle. Olin varma, että heidän mielestään olin outo. Ainakin Christianiin verrattuna. Ei niin, että sillä olisi ollut mitään väliä.
En muutenkaan aikoisi tutustua heihin.

Minä söisin ja lähtisin kirjastoon. Iskisin nenäni taas kirjaan. Opiskelisin itseni puhki. Keskity Mihkkal.

Nimi: Daemon

24.02.2019 07:59
Christian Gauthier

Mihkkalilla tuntui kestävän jotenkin ylimääräisen kauan terveydenhoitajan luona. Hetki sitten hän oli astunut sisälle ovesta ja samalla kiittäen Christiania avusta. Sisältä ei kuitenkaan kuulunut minkäänlaista puhetta. Oliko terveydenhoitaja edes paikalla? Hiljaa kuunnellessaan Christian kuuli kaappien availua ja tavaroiden penkomista, ja lopulta pari epäselvää sanaa oven toiselta puolelta. Oikeaa puhetta ei kuitenkaan ollut ja lopulta tavaroitakaan ei enää liikuteltu. Viitsisikö hän nopeasti tutkia asiaa? Tuskin kenenkään yksityisyyttä hirveästi rikottaisiin.

Christian katsoi käytävän päähän ja kuunteli hiljaa merkkejä muista oppilaista. Ketään ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut, joten hän otti askelia kohti käytävän hämärämpää päätä. Seinässä oli kuitenkin suhteellisen korkealla ikkuna, joka valaisi kulmaa liikaa. Onneksi siihen oli laitettu verho, jonka saisi kätevästi siirrettyä ikkunan eteen, niin kuin Christian tekikin. Vielä nopeasti nuori mies katsoi terveydenhoitajan ovea ja samalla käytävää, sitten siirtäen kätensä kulman varjoon, jolloin se muuttui läpinäkymättömäksi ja tummaksi, lopulta kadoten varjoon kokonaan. Tämän jälkeen Christian otti askeleen varjoon ja nojasi eteen päin niin, että hänen yläruumiinsa oli sen sisälle kadonnut.

Pimeää, pimeää.. Jossakin oli pakko olla varjo, mihin mennä. Ja niin olikin, että yhden terveydenhoitajan kaapin vierustalla kulmassa oli varjo. Christian 'astui' siitä sisään ja näki edessään terveydenhoitajan huoneen ja sen sisällä Mihkkaelin, joka juuri istuuntui sängylle ja nosti hihansa ylös. Huoneessa ei edes ollut terveydenhoitajaa, niin kuin Christian ori arvellutkin. Pojan käsi oli inhottavan näköinen. Turvonnut ja mustelmilla. Hän nosti kätensä ylös ja näytti turhautuneelta, mutta sitten yhtäkkiä puri omaa kättään. Verta alkoi valumaan kädestä, kun Mihkkaelin silmät muuttuivat viiruiksi. Jotenkin käden pureminen ei näyttänyt helpottavan käden oloa.

Christian poistui varjosta ja palasi käytävälle siirtäen verhon takaisin samaan paikkaan. Sitten hän asteli takaisin oven viereen seinää vasten. Mihkkael oli siis jotakin erikoisempaa lajia tai ainakin siltä se vaikutti. Kenties vampyyrin tapainen otus niin kuin Christiankin?

Viisitoista minuuttia myöhemmin Mihkkael viimein poistui huoneesta ja näytti melkein järkyttyvän, kun näki Christianin odottamassa ulkona. Christian kuitenkin piti ilmeensä samana eikä nätttänyt sen erikoisemmalta tai kiinnostuneelta hänen reaktiostaan, samalla kysyen osasiko poika itse ruokailuun. No, ei hän tietenkään osannut. Tummahiuksinen mies siis lähti kävelemään johtajamaisesti käytäviä pitkin takaisin kohti ruokalaa.

Hetken kävelyn jälkeen Christian saapui ruokalan ison oven eteen ja astui sisälle ruokalaan. Heti ensimmäisenä ryhmä kulmassa viittoi kohti häntä. "Mikä kesti niin kauan?" yksi heistä kysyi, kun Christian käveli pöydän luokse. Porukassa olivat tutut kaksi poikaa samasta ryhmästä ulkoa ja heidän seurassaan kaksi uutta poikaa. Christian otti tuolin pöydästä ja istui alas viittoen kohti Mihkkalia.

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 18:12
Mihkkal Joan

Vilkaisin taakseni poikiin, jotka lähtivät Christianin pyynnöstä jonnekin. Tai ainakin oletin sen olevan hänen pyynnöstään, sillä selväksi oli tullut, että he seurasivat häntä. Christianin oli oltava arvovaltainen. Siksi yllätyinkin hyvin paljon, kun hän alkoi puhua olleensa koulussa vasta puolisen vuotta. Siti hän tunsi paikat todella hyvin, vaikka reitti terveydenhoitajalle tuntui sokkelolta. Itse pysyin melko hiljaa, vastasin hänen juttuihinsa hymähdyksellä. Käytävillä kulkevat oppilaat kantoivat kirjoja tai flirttailivat toistensa kanssa.

Ihmissusi.
Keiju.
Haltija.
Muodonmuuttaja.

K aikilla heillä oli oma hajunsa, mutta kykenin silti tunnistamaan heidät. Kirjoista oli kuitenkin jollain tasolla hyötyä.

Lopulta pysähdyimme kapean oven eteen, jossa roikkui kyltti 'terveydenhoitaja'. Olin avaamassa suutani kiittääkseni, kun kello alkoi soida ja Christian ehti ensin.
"Jahas, ruokailu taas. Kannattaa sitten varoa sitä tuolia kaapin vieressä. Se ei kestä painoa, vaikka siltä näyttäisikin", poika varoitti.
Kello siis merkitsi ruokailua. Nyt kun tarkemmin mietin, en juuri ollut ajatellut syömistä. Minulla oli aiemmin vain kauhea kiire kirjastoon.
Päädyin kuitenkin nyökkäämään pojalle.
"Kiitos vielä", sanahdin avatessani oven ja sujahtaessani sisälle.

Terveydenhoitaja ei ollut paikalla. Jotenkin se ei yllättänyt minua. Kaikki kuitenkin näytti olevan siististi paikoillaan. Muutama sänky potilaita varten, lääkekaappi.. Normaali huone.
Astelin varoen lääkekaapin luokse ja aloin etsiä mahdollisia tarvikkeita. Puhdistusainetta, kylmäpussia, sidettä. Jotain millä saisin pidettyä käteni paikoillaan. Vilkaisin myös kaapin vieressä olevaa tuolia.
"Sinä et taida kestää ethän?" irvistin hieman.
Naamani palautui kuitenkin peruslukemille tajutessani sen.

Istahdin sängylle ja käärin hihani ylös. Olkapääni oli ikävästi turvonnut, aivan päässä oli violetinsininen mustelma. Purin hampaitani yhteen hupparin muuttuessa kireämmäksi mitä ylemmäs sitä vedin. Miten voisin kirjoittaa mitään ylös näin?
Nostin toisen käteni naamani eteen. Olen täällä opiskelemassa. Nopeasti turhautuminen valui kasvoilleni. Olen täällä opiskelemassa, mutta en voi kirjoittaa.
Äkillinen vihanpuuska lensi ylitseni, vaikka se ei ollut luonteelleni tyypillistä. Halusin pistää sormeani ja viiltää sitä poikaa, joka sai minut kaatumaan. Sydämeni löi kerran kovempaa.
Äkillinen verenhimo. Jos hän vain vuotaisi kuiviin.

En epäillyt hetkeäkään. Otin jo valmiiksi runnellun käteni hampaideni väliin ja purin omaa lihaani niin lujaa, kuin pystyin. Verta vuotava kehoni alkoi tiputella pisaroita sängylle, värjäten valkeaan lakanaan punaisia pilkkuja. Silmäni viiruuntuivat, aivan kuten kissalla. Ne näyttivät kuinka paljon halusin sitä. Kuinka paljon olin valmis tekemään pisaran vuoksi.
Sitten päästin irti ja nuolaisin havojani. Verenvuoto alkoi tyrehtymään.

Kesti noin viisitoista minuuttia, ennen kuin sain käteni sidottua tukevasti. Kiitin itseäni siitä, että olin pienenä lukenut monia kirjoja terveyteen ja vammojen hoitamiseen liittyen. Kylmäpussia olin pidellyt kyynärpäätäni vasten, kunnes turvotus ei enää tuntunut niin kipeältä. Nousin sängyltä ja korjasin tavarat paikoilleen. Vasemmalla kädelläni poimin repun lattialta. Hetki kului, ennen kuin sain sen olalleni.
Viimeiseksi teokseni jätin oikean hihan vetämisen siteen päälle. Olin peittänyt samalla puremajälkeni niin, ettei kukaan näkisi muuta, kuin siteen värjänneet veripisarat.
Huhhei, hiha alas ja ulos huoneesta, ennen kuin kukaan ehtisi paikalle.

Tartuin kiinni kahvasta ja työnsin oven auki. Astuin ulos kauhukseni huomaten, että Christian oli edelleen oven ulkopuolella. Katsoin poikaa täydellinen yllätys kasvoillani, en edes kyennyt peittämään sitä.
Oliko hän nähnyt?
Ei, ei se olisi mahdollista, ellei hän kyennyt näkemään seinien läpi.
"Mi-mitä sinä täällä teet?" epäuskoinen naurahdus pääsi huuliltani.
Kasvoni vääntyivät epäuskoisiksi, hermostuneiksi.
Christian oli selvästi odottanut. Miksi?
"Mietimpä vain, että osaatko mennä ruokailuun yksinäsi?" hän kysyi samalla, kun minä koitin kerätä itseäni.
Ruokailu? Hänkö oli odottanut minua, jotta saisi kysyttyä tuon?
Suljin oven perässäni ja käänsin katseeni voidakseni rauhoittua.
"En minä.. En minä taida osata", myönsin kuitenkin.
Tarjoituiko hän viemään minut sinnekin? Sekä tämä oli?

Nimi: Daemon

23.02.2019 16:36
Christian Gauthier

Christian lähti kävelemään pitkillä jaloillaan kohti päärakennusta ja sitä kautta terveydenhuoltajalle. Matkalla poika kertoi myös oman nimensä: Mihkkal Joan. Mikkal? Mihkael? Mihhhkkal? Jotenkin Christinaille se nimi kuulosti hirveän vaikelta. Ryhmän pojan paitsi Michael, joka oli tietysti lähtenyt omille teilleen, seurasivat Christiania niin kuin yleensä. Heille Christian nyökkäsi ja viittoi ruokalan ikkunoiden suuntaan. Kaksikko ymmärsivät miehen ohjeet ja lähtivät itse takaisin ruokalan suuntaan. Michael vuorostaan vielä näkyi avaamassa asuntolan ovea ja sitten kadoten sen sisälle.

Tummahiuksinen mies astui päärakennuksen ovesta sisään ja piti sitten ovea auki Mihkkaelille. Poika vaikutti satuttaneen kätensä kaatumisessa. Hän ei saanut sitä taskuunsa ja muutenkin pyysi reittiä terveydenhuoltajalle. Ei olisi voinut arvatakkaan, että pienestä kaatumisesta lumeen olisi voinut oikeasti satuttaa itsensä.

Christian ohjeisti Mihkkaelin käytäviä pitkin eteenpäin. Ensin suoraan, sitten vasemalle, sitten taas oikealle.. ''Niin, että itse tulin tänne vasta syksyllä. Eli puoli vuotta olen itse vasta ehtinyt täällä olemaan'', Christian selitti ruskeahiuksiselle pojalle, kun he kävelivät kohti terveydenhoitajan huonetta.

Viimein he olivat päässeet oven eteen, jossa luki: 'Terveydenhoitaja'. Samalla kello kääntyi kahdeksitoista ja alkoi soimaan ilmoittaen oppilaista ruokailun alkamisesta. ''Jahas, ruokailu taas'', sanoi Christian ääneen. Ei se kyllä 'taas' ollut, mutta kunhan hän vain niin sanoi. ''Kannattaa sitten varoa sitä tuolia kaapin vieressä. Se ei kestä painoa, vaikka siltä näyttäisikin.''

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 16:15
Mihkkal Joan

Näin kyllä, että hänen jalkansa liikkuivat. Aikoiko poika viedä minut sinne? Taas jälleen jouduin järsimään epämieluisat ajatukset, näin oli kuitenkin parempi. Jos hän näyttäisi minulle miten kulkea sinne, pääsisin paikalle nopeasti ja sen jälkeen minun ei tarvitsisi vaivautua enää kysymään.

"Joo, se on täällä päin."

Okei, kyllä minun pitäisi seurata häntä. Otin varovaisen askeleen hänen peräänsä, nostin katseeni päärakennukseen. Tietenkin se olisi päärakennuksessa.

"Nimi on siis Gauthier, Christian Gauthier", poika esitteli itsensä.
Pitäisikö minunkin? Mikään nimessäni ei kuitenkaan viitannut isääni, joten sen ei pitäisi olla paha juttu. Kukaan ei voisi tietää.
"Mihkkal Joan", vilkaisin pojan niskaa.
Minulla ei ollut sellaisia turhia ajatuksia kuin ystävien hankkiminen. Hän veisi minut terveydenhoitajalle. Siinä se.

Nimi: Daemon

23.02.2019 15:58
Christian Gauthier

Ruskeahiuksinen poika mietti hetken itsekseen ja antoi katseensa käydä Christianissa, mutta sitten laski sen sukkelasti takaisin alas. Yleensä toista katsottiin silmiin, kun puhuttiin? Oliko mahdollista, että tämä poika oli loukannut niskansa kaatumisessa? Ei, ei se ollut mahdollista. Tämä oli selvästi kaatunut kyljelleen, pää ei edes käynyt lähelle maata. Tämä ruskeahiuksinen poika vaikutti nuuhkaisevan ennen kuin Christian ehti kysyä häneltä mitään. Yrittikö hän pidättää itkua vai nuuhkaisi ihan muuten vaan? Oli ihan mahdollista, että hän oli flunssassakin. Tähän aikaan sitä oli paljon.

Poika vastasi hiljaisesti Christianin sanoihin. Hän vastasi kuin tummahiuksinen Christian oli arvellutkin. Hiljaisesti, mahdollisimman nopeasti.. ikään kuin hän ei halunnut olla tilanteessa ollenkaan. Hetken kuluttua poika vielä jatkoi ja vihjaili, että hänen oli kyllä sattunut, mutta pystyisi hoitamaan sen itse. Tämän jälkeen pika laittoi kätensä taskuihinsa, tai no, ainakin yritti. Toinen käsi jäi jotenkin oudosti roikkumaan vierelle. Vielä kerran poika lisäsi, että tarvitsisi neuvoja terveydenhoitajalle, sillä hänellä itsellään ei ollut hoitotarvikkeita asunnossaan.

Christian niskasta kuului pieni naksahdus, kun hän käänsi hieman päätään ja sitten virnisti äänelle. Poika ei suostunut oikein vieläkään katsomaan Christiania kohti. Hän vain tuijotti jonnekkin kaukaisuuteen ja vaikutti välinpitämättömältä. ''Juu, se on täällä päin'', tummahiuksinen mies vastasi ja lähti kävelemään kohti päärakennusta ja jatkoi: ''Nimi on siis Gauthier, Christian Gauthier.''

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 15:41
Mihkkal Joan

(Koska miksi ei, vaihdetaan imperfektiin)

Blondi poika käänsi katseensa minuun. Hänen katseensa oli jäätävä, kuin hän haluaisi nirhata minut pelkällä ajatuksenvoimalla. Sisimpäni huusi häntä käymään kimppuuni tai lyömään. Ulkokuoreni seisoi siinä vakavana kuin kivi.

Pojan katse kuitenkin käväisi viereisen pojan silmissä. Sen jälkeen hän kääntyi ja lähti.
Yllätyin päätöksestä hieman. Ehkä hän omasi itsehillintää? Suljin hieman silmiäni nuuhkaisten ilmaa niin, ettei sitä huomannut kuin tarkkasilmäisin.
"Eihän mihinkään sattunut?" poika vierelläni kysyi.
En ehtinyt kuin kääntämään katseeni, kun hän jo jatkoi: "Michael voi olla aika iso kusipää, kun sitä huvittaa. Esittää kuitenkin vain kovaa, ei sen erikoisempi ole.''
Blondin nimi oli siis Michael. Pojan nimi painui syvälle muistiini. Muistelin jopa hajua, mikä hänestä lähti. Saattaisin kuitenkin kohdata hänet myöhemmin. Ehtisin varautua tällä kertaa.

Katsoin poikaa silmiin samalla, kun hän raapi partaansa. Mies oli minuun verrattuna hyvin paljon pidempi, joten laskin katseeni melko nopeasti. En pitänyt siitä, että jouduin taittamaan niskaani jonkun niin pitkän takia.
"Arvelinkin. Sellaisia ne yleensä ovat", mumisin hiljaa, kuin itse Michael ei kiinnostaisi minua enää yhtään.
Oikeastaan halusin vain tietää, miksi hän jäi. Jos poika oli osa porukkaa, olisiko edes soveliasta olla näin ystävällinen, ellei..
Elleivät he tottelisi häntä?
"Mitä kaatumiseen tulee, seuraukset eivät ole mitään mitä en itse voisi hoitaa", nostin toisen käteni tunkien sen päälläni olevan mustan, harmaahuppuisen hupparin taskuun.
Toista käteäni en saanut taivutettua sinne asti.
"Arvostaisin kyllä, jos voisit neuvoa minut terveydenhoitajalle. Minulla ei ole mitään.. hoitojuttuja asuntolalla", en vieläkään katsonut häntä silmiin.
Kylmä ja välinpitämätön. Se isäni oli ja hän pärjäsi hyvin. Mutta entä hän? Oliko se pojan ystävällisyys, mikä sai Michaelin tottelemaan häntä?
Minun pitäisi olla varuillani.

Nimi: Daemon

23.02.2019 14:36
Christian Gauthier

Christian ojensi sormuksilla koristetun kätensä auttamaan poikaa, mutta tätä ei näyttänyt kiinnostavan apu. Hän nousi ylös ilman Christianin auttavaa kättä ja sanoi pärjäävänsä ihan itse. Paksusti pukeutunut mies hymähti ja hyväksyi vastauksen, tai siltä hän ainakin vaikutti. Oikeasti Christian seurasi pojan puhetta ja kehonkieltä, tätä kautta yrittäen löytää niin heikkouksia kuin tietoa tämän persoonasta.

Tämä ruskeahiuksinen poika alkoi ravistelemaan lunta päältään ja hänen katseensa muuttui jotenkin välinpitämättömäksi. Tämä poika nosti katseensa takaisin neljän miehen - tai no pojan ryhmään. Christian oli ainut yli kahdeksantoistavuotias, eli tavallaan siis mies. Poika näytti jotenkin seurailevan ryhmää, mutta ei Christian tietenkään tasan tarkkaan tiennyt, mitä hän ajatteli. Varmaan miten iso kusipää Michael oli ollut. No, mitä hän ajattelikin ei varmaan ollut mitään ystävällistä ja mukavaa.

Christian huomasi, kuinka poika jännitti olkapäitänsä ja näytti jotenkin varautuneelta. Oli helposti pääteltävissä, että hän ei tuntenut oloansa turvalliseksi tämän porukan edessä, varsinkin, kun yksi heistä oli juuri kaatanut tämän loskaiseen lumeen. Viimein hän avasi uudestaan suunsa ja sanoi Michaelille, että pituus ei aina kerro voimaa. Blondi käänsi katseensa takaisin pieneen poikaan, vielä uhkaavamman näköisenä kuin aikaisemmin. Christian tiesi, että Michaelin pinna oli luultavasti koulun huonoin. Hän ei aikonut antaa kenenkään pilkata häntä noin vain.

Nopeasti Michaelin katseessa kävivät Christianin varoittavat silmät. Michael varmasti pystyisi antaa pienelle pojalle pari iskua kuonoon, mutta hän tiesi, että ei pärjäisi huomattavasti isommalle Christinaille. Sen lisäksi Christian oli vielä lajiltaan selvästi voimakkaampi kuin Michael. Pitkähkö blondi poika päätti viimein luovuttaa ja lähti erkanemaan porukasta kohti asuntolaa.

''Eihän mihinkään sattunut?'' Christian kysyi pojalta, mutta arveli hänen joko olevan hiljaa tai sitten vastaavan nopeasti ja tylsästi, joten hän jatkoi: ''Michael voi olla aika iso kusipää, kun sitä huvittaa. Esittää kuitenkin vain kovaa, ei sen erikoisempi ole.'' Hyvin pukeutunut mies siirsi kätensä raapiakseen hieman partaansa ja seuraten tummahiuksista poikaa odottaen hänen vastaustaan.

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 13:46
Mihkkal Joan

Miksi hän tuli niin lähelle?
''Ja mitä tällänen pätkä täällä tekee? Etkö tiennyt, että tämä koulu on viisitoista vuotiasta ylöspäin? Ei mistään hemmetin kaksitoistavuotiasta kakaroista'', pitkä poika astuu aivan kylkeeni kiinni.
Ei minua juurikaan hänen sanansa haitanneet. Pituuteni oli oma asiani. Sitä paitsi olin lukenut jo hyvin monta kirjaa koulukiusaajista ja siitä, miten he koittivat päästä uhrinsa pään sisään. Eikä tilanne eronnut isäni kanssa olosta mitenkään.

Poika on kuitenkin aivan liian lähellä. Astun taaksepäin siinä toivossa, ettei hajuaistini mene tukkoon hänen inhottavasta löyhkästään, mutta juuri silloin maa lähtee altani. Kaadun kyljelteni täräyttäen kyynerpääni jäähän. Silmäni värähtävät äkillisestä kivunaallosta, joka kulkee kehoni läpi.

Poika vierelläni vain naurahtaa. Se olisi varmasti ärsyttänyt ketä tahansa muuta. Hän valitsi vain huonon uhrin, olin täydellisen tottunut siihen, että minulle naurettiin kun kaaduin.
'Jos kaadut noin joka kerta kun kosken sinuun, olet vainaa nopeammin kuin viereisen puskan citykani.'
Isäni ei ollut kovin myötätuntoinen, mutta hän kasvatti minulle nahkan kusipäitä vastaan.

Poika astuu vielä lähemmäs. Olen varma, että hän potkaisee minua kohta vatsaan, mutta silloin kuvaan astuu toinen poika.
"Eiköhän niin, että jätetään poika hetkeksi rauhaan?"
Tuo kiusaaja on hetken hiljaa, mutta ottaa muutaman askeleen taaksepäin.

Mielessäni käy iso sanojen litania. Tilanne tapahtuu sekunneissa, mutta katsahdan tämän toisen pojan kenkiä, jalkoja, takkia, jopa kättä jonka hän minulle ojentaa. Loppujen lopuksi se päätyy kiiltävään hymyyn, joka luo epäilyksen välittömästi alitajuntani perukoille.

Olinko nähnyt samankaltaisen hymyn ennenkin?

Nousen istumaan pudistellen lumet päältäni sillä kädellä, jota en pamauttanut jäätä vasten. Kasvoilleni nousee kylmän välinpitämätön katse, se jolla olen häätänyt ihmiset ympäriltäni jo hetken aikaa. Maailmaa ympärilläni ei ole olemassa. Sellainen ilme. Se luo ympärilleni auran pojasta, joka ei halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa.
"Kiitos, mutta pärjään kyllä", sanahdan kavuten varovasti kahdelle jalalle.
En voi lainkaan taittaa oikeaa kättäni. Luultavasti tärähdys tekisi liikuttamisesta mahdotonta muutamaksi päiväksi.

Nostan katseeni poikiin todeten pian, että he ovat varmasti osa samaa ryhmää. Jos he ovat osa samaa ryhmää, hymyillyt poika oli joko todella ystävällinen, tai täynnä sontaa. Se saa katseeni lähes vääristymään. Olemuksestani muuttuu varautunut, olkapääni jännittyvät.

"Olen ehkä pieni, mutta pituus ei kerro voimaa eihän?" vilkaisen sen pojan suuntaan, joka aiemmin ilkkui minua.
Halusin selvästi kertoa hänelle, etten tulisi olemaan heikko saalis heille kenellekään. Olin täällä oikeutetusti. Enkä ollut oppinut isältäni turhia taitoja.


Nimi: Daemon

23.02.2019 12:56
Christian Gauthier

''Ja taas mennään'', huokaisi yksi Christianin seuralaisista, kun Michael lähti harppomaan kohti huomattavasti pienempää poikaa. Koko ryhmä jo tiesi, mitä tämä pitkä nuorukainen oli aikomassa, varsinkin kun kyseessä oli huomattavasti kooltaan pienempi poika. Tämä uusi poika ei kuitenkaan näyttänyt huomaavaan Michaelin reippaita askelia häntä kohti, sillä tämä oli pysähtynyt paikalleen silmät kiinni. No, kai tuolla tavallakin voi aikaansa käyttää.

Kun viimein Michael oli parin askeleen päässä tästä toisesta pojasta, tämä aukaisi silmänsä ja huomasi lähestyjän. ''Ja mitä tällänen pätkä täällä tekee? Etkö tiennyt, että tämä koulu on viisitoista vuotiasta ylöspäin? Ei mistään hemmetin kaksitoistavuotiasta kakaroista'', sanoi Michael ruskeahiuksiselle pojalle ivallisesti ja otti vielä pari askelta lähemmäksi niin, että oli suoraan toisen kyljessä kiinni. No, tämä poika vaistonvaraisesti tietysti peruutti taaksepäin, mutta liukastui loskaiseen lumeen ja kaatui maahan.

Tähän tietysti Michael vain naurahti ja otti taas askeleen kohti kaatunutta poikaa, mutta ennen kuin hän teki mitään, Christian astui viilattuineen kynsineen peliin. ''Eiköhän niin, että jätetään poika hetkeksi rauhaan?'' Christian sanoi ja asetti kätensä hänen väliin. Michael katsoi häntä silmiin ja sitten hymähti itselleen ottaen pari askelta takaisin kohti muita poikia.

Christian katsoi vaaleilla silmillään Michaelin perään ja sitten kääntyi kohti maassa makaavaa poikaa. Hän ojensi kätensä pojan avuksi, antaen tälle kiiltävän hymyn.

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 12:25
Alhaalla olevaan rooliin!!

Mihkkal Joan

Nimi: Sinisilmä

23.02.2019 12:24
En saisi antaa tunteideni ottaa minusta valtaa. Rauhoitu. Katso ympärillesi ja mieti.

Niin katsahdan taivaalle kohti rakennuksia, mietin mikä niistä näyttäisi uudelta. On kuitenkin vaikeaa tunnistaa uutta uudesta, joten pysähdyn ja suljen silmäni. Vedän ilmaa sieraimiini, koitan haistaa sen vanhan paperin tuoksun, joka usein leijaili kirjastoissa kotikylässäni.

Siitä on kuitenkin kauan, kun olen viimeeksi ruokkinut itseäni. En haista muuta kuin lumen ja muut ihmiset ympärilläni. Raikkaan ilman, märät vaatteet. Keskity. Puristan silmäluomeni toisiaan vasten lujempaa. Kulmani kurtistuvat aiheuttaen muutaman rypyn nuorille kasvoilleni. Keskity. Sinä pystyt siihen kyllä. Vaimea haju vanhasta kirjasta. Tuolla!

Narskuva ääni kiinnittää huomioni, se tulee lähemmäs. Avaan silmäni. Ei hän minua kohti kävele eihän? Puristan reppuni olkahihnaa. Tiesin nyt missä kirjasto oli. Jos joku oli tulossa auttamaan, voisin vain sanoa jotain.

Pudistan ajatuksen päästäni ja otan askeleen eteenpäin. Minun pitäisi vain lähteä, ennen kuin sotken itseni muihin opiskelijoihin.

Nimi: Daemon

23.02.2019 06:47
Christian Gauthier

Hämärää. Kylmää. Lunta. Kaikkea mitä Christian vihasi. No ei siellä ulkona niin kauheaa oikeasti ollut, varmaan pari astetta plussan puolella. Eilen oli ollut huomattavasti kylmempi. Demonille kylmä oli kuitenkin aina kylmä. Ei siellä helvetissä tunnettu muuta kuin kuumuutta.

Christian asteli ulos päärakennuksesta. Hän oli juuri tulossa ruokalasta, jossa oli puoli tuntia viettänyt kolmen muun pojan kanssa, jotka nyt seurasivat häntä pihalle kuin koirat isäntäänsä.

Tämä nuori herra oli pukeutunut paksuun ruskeaan takkiin, jonka sisällä oli kerros mustaa villaa ja kaulassa tumman punainen kaulahuivi. Hiukset oli asetettu siististi taaksepäin ja kynnet viilattu niin kuin yleensä.

Kengät upposivat hieman vetelään lumeen. Tälläisestä lumesta saisi varmasti tehtyä kunnollisia lumipalloja. Mutta eivät enää yhdeksäntoista vuotiaat mitään lumipalloja heittele. Pelkkää lapsellista puuhaa sekin. Kuitenkin parin sekunnin kuluttua ilmassa jo lensikin lunta kohti Uska Deepwing nimistä oppilasta kohti. No, siitä alkoikin jo nopeasti sota kahden pojan välillä.

Christianin vierellä kävelevä pitkähkö ja blondi poika nimeltään Michael nyökkäsi kahta sotijaa kohti ja virnisti hieman ivallisesti. Christian vain hymähti asialle, sillä hänellä oli puhe kesken: "Niin eilen isäni osti uuden Mercedes-Benz Maybach mallin." Pojat hänen ympärillään ihmettelivät Christianin sanoja ja kysyivät miten heillä on varaa sellaiseen. "Lukukauden jälkeen joku onnekas saa ehkä kyydin", Christian lisäsi ja paistatteli huomiossa.

Ryhmä käveli vielä hetken pihan poikki, kunnes Michael taas vaati Christianin huomion. Blondi osoitti kohti lyhyen ja hoikan näköistä ruskeahiuksista poikaa, joka näytti kävelevän epätoivoisen ja eksyneen näköisenä ympäriinsä. "Eiks tänne pitäny tulla joku uusi poika?" Yksi pojista kysyi. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Michael lähti harppomaan kohti poikaa hieman uhkaavan näköisenä.

Nimi: Malluuw

21.02.2019 21:17
Raviol Stronghill

Hämmennyin kun Iskariot koskikin otsaani, aloin käsilläni kosketella kasvojani.
"Tunsitteko tekin ne? Kasvoni, minulla on kasvot." Sanoin innoissani kopeloiden kasvojani ja siirsin Iskariotin kätet apuna kasvoilleni myös(?).
"Tunnetteko tekin ne?" Kysyin innoissani.

©2019 Yaoi Dream rpg - suntuubi.com